![]() |
Pienriistajahti Pienriistan osalta kyyhkynen ja sorsalinnut ovat tärkeimmät saaliseläimet Kaikun metsästysmailla. Sorsakannat ovat viime vuosien kuluessa taantuneet, mutta kyyhkyskannat ovat pysyneet tasaisen runsaina. Sopivan hernepellon laidalta voi onnekas metsämies saada hyvinkin runsaan kyyhkyssaaliin elokuisen aamun aikana. Metsäkanalintujen osalta Kaikun alueelta löytyy harvalukuisesti pyitä ja teeriä. Nykyisin yhä useammin metsämies voi törmätä myös mehtoon. Se oli vuosikausien ajan rauhoitettu Varsinais-Suomessa, mutta syksyllä 2021 rauhoitus poistettiin ja ukkomehtoo saa taas pitkän tauon jälkeen jaakata.
Jäniskannat vaihtelevat vuosittain. Kaikun alueelta löytyy sekä rusakkoa että metsäjänistä. Kaikulaisten metsämiesten joukosta löytyy useita vannoutuneita jäniskoiramiehiä, jotka vuodesta toiseen jaksavat juoksuttaa koiriaan jänismetsällä.
Pienriistajahti 2023 Metsästysajat ovat pääsääntöisesti valtion määräämät metsästysajat. Peltopyy on rauhoitettu. Jokainen metsästäköön kohtuudella ja kestävän kehityksen periaatetta noudattaen. Jos valtio sallii ukkomehton tai -teeren ampumisen, niin max. 1 kpl/metästäjä. Fasaania saa ampua ilmoitettuaan asiasta johtokunnan jäsenelle. Fasaania saavat metsästää kasvattajat ja ruokkijat. Metsästäjiä muistutetaan liikkumaan asiallisesti kaikilla vuokra-alueella maanomistajan etuudet huomioiden. Autojen parkkeeraus siten, että se ei estä muiden liikkumista alueella. Tarpeetonta mönkijällä ja moottorikelkalla ajamista metsästysmaastoissa pitää välttää. Maastossa ajamiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Vieraskortin hinta on 10€/vrk. Niitä myyvät johtokunnan jäsenet.
|